Kuljetus-Savolainen Oy
Kuljetus-Savolainen Oy palvelee asiakkaita ympäri Suomen veneiden ja kappaletavaran kuljetuksissa, vaihtolavakuljetuksissa, jätehuollossa ja konetöissä. Moderni kalusto ja ammattitaitoinen henkilökunta pitävät huolen siitä, että myös haastavat toimeksiannot hoituvat sovitussa aikataulussa.
Kuljetukset kaikkialle Pohjoismaihin
Innovatiivisen vedenpuhdistusmenetelmän kehityshanke
Yritys on konseptoinut innovatiivisen ja ympäristöystävällisen öljyisen veden puhdistusmenetelmän, jossa käytetään allastamis- ja suodatustekniikkaa, sekä mikrobiologista käsittelyä öljyn ja muiden epäpuhtauksien poistamiseksi vedestä. Prosessin lopputavoitteena on tuottaa puhdasta vettä, joka täyttää puhtaalle vedelle asetetut ympäristöpäästövaatimukset.
Tutustu palveluihimme
Vaihtolavakuljetukset
Jätehuolto
Konetyö
Yhteistyökumppanit
Historiaa
Meillä on pitkä perinne kappaletavarakuljetuksissa, kun jo vuonna 1950 saatiin ensimmäinen kosketus yksityisyrittäjyyteen. Tällöin August Savolainen hankki ensimmäisen kuorma-autonsa palvellakseen teollisuutta kappaletavarakuljetuksissa. Vuonna 1979 yhtiömuoto vaihtui toiminimestä kommandiittiyhtiöksi ja yhtiön nimeksi tuli Kuljetusliike Savolainen Ky. Kuljetus-Savolainen Oy on perustettu vuonna 1996.
Kysy meiltä tai pyydä tarjous
Yhteystiedot
Kuljetus-Savolainen Oy
Y-tunnus: 0280975-1
Jani Savolainen
Toimitusjohtaja
Laskutustiedot
Hyvä yhteistyökumppani, alta löydät muuttuneet laskutustietomme.
Ensisijaisesti vastaanotamme verkkolaskuja.
1. Verkkolasku
- Verkkolaskuosoite / OVT-tunnus
- 003702809751
- Välittäjätunnus (Maventa), kun välittäjänä on operaattori
- 003721291126
- Kun laskun välittäjänä on pankki
- DABAFIHH
2. Sähköpostilasku
Lähetä lasku PDF-tiedostona osoitteeseen:
reskontra@tilitaitajat.fi3. Paperilasku
Laskujen postitusosoite on:
Kuljetus-Savolainen Oy – ostolaskutc/o Tilitaitajat
Ostolantie 6a A 2
63700 ÄHTÄRI
Huom! Muu posti kuin laskut lähetetään osoitteeseen Kuljetus-Savolainen Oy, Sorvitie 5, 63700 Ähtäri.




